lauantai 27. huhtikuuta 2013

Pariisin taivaan alla


John ja Julia ovat viettäneet muutaman unohtumattoman ihanan päivän ja illan romanttisessa Pariisissa. Eiffel-tornin juurella tapahtunut yllättävä kohtaaminen päättyi tuntikausia kestäneeseen kävelyyn puistossa - eiväthän he olleet aikoihin nähneet toisiaan. Julia oli puhua pulputtanut posket innosta hehkuen ja John kuunnellut hymyillen morsiamensa iloista tarinointia. John oli kertoillut  lyhytsanaisesti Amerikan-matkoistaan ja päätöksestään lopettaa liikemieselämä ja asettua asumaan Englantiin.

Talokaupoista John ei kuitenkaan ole saanut kerrottua Julialle, koska arvaa, ettei tämä ilahtuisi uutisesta. Julia on kuin synnynnäinen suurkaupungin seurapiirinainen: hän juttelee iloisesti ja älykkäästi uusien ihmisten kanssa ja näyttää hurmaavalta niin tyylikkäissä kävelypuvuissa kuin koristeellisissa iltapuvuissakin. Hänen nopeat, kevyet askeleensa saavat pukujen helmat hulmuamaan kauniisti, hän kävelee aina ryhdikkäästi ja katselee vastaantulijoita uteliaasti suoraan silmiin. 

He ovat kävelleet käsi kädessä pitkin puistoja ja bulevardeja, pysähtyneet katselemaan Seine-joella uiskentelevia lintuja ja katutaiteilijoiden työskentelyä joenrantojen ihmisvilinässä, välillä he ovat pysähtyneet johonkin kaupungin lukuisista kahviloista syömään croissantteja ja juomaan lasilliset kuohuviiniä. Toisinaan heidän seuraansa on liittynyt Johnin kaksosveli William, joka asuu ja työskentelee lääkärinä Brysselissä, ja on matkustanut Pariisiin tapaamaan veljeään ja tämän morsianta.



Eräänä aurinkoisena päivänä he heittäytyivät pariisilaisen boheemeiksi ja viettivät piknikkiä Luxembourgin puistossa nauttien Johnin hotellin naapurileipomosta ostettua tuoretta patonkia, herkullisia juustoja ja punaviiniä.  Aurinko paistaa helotti pilvettömältä taivaalta, ja Julia piiloutui päivänvarjonsa taakse kurkkien välillä Johnia sen alta ilkikurisesti hymyillen. "Voi, olisipa meidän välillämme aina tällaista, näin huoletonta ja helppoa!" John oli ajatellut mielessään. "Englannissa ollessamme riitaudumme helposti milloin mistäkin. Siellä on kaikki niin sovinnaista ja konservatiivista; emme ikinä voisi käyskennellä näin vapaasti kaupungilla ja nauttia toinen toistemme seurasta."

John oli katsellut Juliaa lempeästi ja miettinyt, tekisikö hän sittenkään oikein, jos yrittäisi sulkea tuon kauniin päiväperhosen maalaiskylän ahtaisiin ympyröihin? Löytäisikö Julia keskustelunaiheita maalaisrouvien kanssa, jaksaisiko hoitaa kanoja, hoitaa kasvimaata ja vertailla eri vuosien hedelmäsatoja?  Ja entä jos helmoissa pyörisi muutama lapsikin, jaksaisiko Julia sellaista elämää? Hän on niin nuori ja huoleton, rakastaa kaikkea kaunista ja ylellistä, nauttii konserteista ja taidenäyttelyistä, maalaa tauluja ja laulaa kuin satakieli. John päättää, ettei halua ihan vielä rikkoa tätä aurinkoisen kepeää tunnelmaa ottamalla puheeksi talokauppoja ja muuttoa maalle.





lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevään kuohuja

Lundia Lanen asunnossa Laura ja Anna sekä tytöt valmistautuvat kovaa vauhtia kevääseen. Anna on ostanut torilta kukkien siemeniä ja sipuleita ja käynyt hakemassa Holborn Housen puutarhurilta muutaman soman pienen kukkaruukun. Tytöt ovat auttaneet Annaa istuuspuuhissa ja Laura on muistellut kaihoten kaunista ruusutarhaansa. Lauran ajatukset kääntyvät kuin huomaamatta seinänaapuriin, josta ei ole kuulunut mitään pitkään, pitkään aikaan. Kummallista! Mitä John oikein puuhailee? Lauraa ärsyttää tällainen haikailu ja haaveilu - päättäväisesti hän karistaa Johnin pois mielestään ja alkaa miettiä uusia kiemuroita Hiiri Hyyryläisen tarinoihin. Hän ei ole edes Annalle kertonut, että on koko kevättalven kirjoittanut tarinoitaan puhtaaksi ja käynyt muutama päivä sitten postittamassa käsikirjoitusnipun kustantajan luettavaksi. 

Mitä John siis on puuhaillut kevään mittaan? Viimeksi tapasimme hänet tutustumassa Adamsin pariskunnan kauppaamaan taloon, ja edellisellä viikolla kauppakirjat kirjoitettiin. John on nyt virallisesti talon omistaja; hän maksoi koko kauppasumman käteisellä ja sai vielä tingittyä hintaakin aika reilusti. Kaupan päälle herra Adams tarjosi Johnille kierroksen kylän pubissa ja lupasi antaa pikku Lucky-koiran Johnin omaksi sitten, kun John olisi muuttanut taloon. Morsiamelleen Julialle John ei ole talokaupasta puhunut mitään. Julian äiti, Tamara Gibson, oli kirjoittanut Johnille, että hän, Sofia ja Julia matkustaisivat Pariisiin. John päättää yllättää Julian ja lähteä Gibsonin naisten perässä manner-Eurooppaan. Jos kävisi Pariisin lisäksi muuallakin - amerikkalaistaustastaan huolimatta John kokee Euroopan enemmän omaksi maanosakseen. Reissumies-Johnin matkalaukku on pian pakattu, ja eipä aikaakaan kun höyryjuna vie hänet satamaan ja sieltä laivamatka Kanaalin yli taittuu hetkessä. 

Perille päästyään John asettuu pieneen kodikkaaseen hotelliin Opéra de Paris'n lähettyville. "Huomenna otan selville, missä rouva Gibson tyttärineen täällä asuu", John ajattelee. Seuraavana aamuna hän päättää lähteä katsomaan Eiffel-tornia, ja - ei voi olla totta! Siellähän Julia käveleekin häntä vastaan - ilman sisartaan, joka on joutunut jäämään vuoteeseen lepäilemään kovien supistusten takia. "Julia!" John huudahtaa, ja Julia juoksee hänen luokseen.

Romantiikkaa vai dramatiikkaa?

Pieniä ihanuuksia suuresta maailmasta

Jokin aika sitten kävin tässä blogissa jättämässä nimiehdotuksen "herrojen palvelutalolle", ja Honoluluksi nimetyn talon "madame" lähetti kaikille kommentoineille pienen yllätyspaketin. Oma pakettini saapui eilen ja sieltä paljastui tällaisia ihanuuksia (kirkas lasikulho ei ollut mukana, sen olin hankkinut jo aikaisemmin) - toivottavasti muistin kasata kaiken samaan kuvaan :-)


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Maailma on pieni

... erityisen pieni tuntuu olevan tämä miniatyyrimaailma! Ihmeekseni tämäkin bloginpoikanen on jo onnistunut tavoittamaan lukijoita ja seuraajia monesta eri maasta. Uusi tuttavani Britta Kleinigkeiten in 1zu12 -blogista julkaisi blogissaan kuvan ihastuttavasta peilipöydästä. Kuvaa kommentoimalla ja julkaisemalla kuvan omassa blogissaan osallistuu arvontaan, jossa voi saada kyseisen esineen omakseen!


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Taloa katsomassa

Aikaisin lauantaiaamuna John lähti junalla kohti Littletownia ja sieltä edelleen hevosajurin kyydillä Garden Villageen. Matkaan kului aikaa koko aamupäivä, ja Garden Villageen saavuttuaan John pistäytyi paikallisessa pubissa lounaalla. Pubi oli täynnä kylän miehiä, iloinen puheensorina ja naurunremakka kantautui ulos asti, ja tarjoilijat kantoivat pöytiin olutta ja siideriä. John söi annoksensa loppuun ja tilasi vielä toisen tuopillisen siideriä. "Mmmmm... onpa todella hyvää!" hän kehui tarjoilijalle. "Olette aivan oikeassa, herra", tarjoilija vastasi. "Garden Villagen siideri on ensiluokkaista. Täällä on loistava maaperä omenapuille", hän kertoi. 

John siemaili juomaansa mietteliäänä. Tällaisesta hänkin oli haaveillut jo pitkään: rauhallisesta elämästä maaseudulla, omenapuiden kasvattamisesta, vaimosta ja lapsista. "Voi Julia! Mikset ymmärrä, miten onnellisia olisimme tällaisessa ympäristössä? Miksi kaipaat kaupungin hulinaan?" John ja Julia eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan. Johnin toistuvista pyynnöistä huolimatta Julia ei ole tullut tapaamaan häntä Lundia Lanelle, eikä Johnkaan ole käynyt paikan päällä katsomassa, miten Julian sisaren Sofian ja tämän puolison rakennusprojekti on edistynyt. Sofia synnyttäisi ihan pian, eikä Julia malta poistua siskonsa luota - hän ei edes halunnut  lähteä Johnin kanssa katsomaan myynnissä olevaa maaseututaloa ja suhtautuu muutenkin koko taloasiaan penseästi

"Mitähän tästä oikein tulee, vai tuleeko mitään?" John tuskailee. Hän kaivaa taskustaan Julian kuvan ja ikävä vihlaisee sydäntä, kun hän katselee Julian hurmaavaa kiharapilveä ja muistelee tämän helisevää naurua ja keveitä askelia.


Päivä on kaunis ja aurinkoinen, joten John päättää kävellä muutaman kilometrin matkan Adamsien talolle. Edelliset omistajat ovat jo ehtineet muuttaa talosta Littletowniin, mutta herra Adams on tullut paikan päälle esittelemään taloa. Pieni koira haukkuu ja hyppelee hänen jaloissaan ja tulee nuuskimaan Johnia. "Noh, Lucky, olehan hiljaa!" "Onko koiran nimi Lucky?" John ihmettelee. "Joo. Se oli pieni rääpäle syntyessään, emo kuoli kun pennut olivat muutaman päivän ikäisiä. Kaksi pennuista menehtyi myös ja tämä Lucky-tyttö ja veljensä Jack olivat ainoat jotka selvisivät." John kumartuu rapsuttelemaan pikkukoiraa. Lucky nuolaiseen hänen kättään ja heiluttaa iloisena häntäänsä. 


"Haluat varmaan katsella taloa rauhassa?" herra Adams toteaa ja viheltää Luckyn mukaansa. John kiipeää portaat toiseen kerrokseen. Talossa tuoksahtaa vähän  ummehtuneelta. Tapetit repsottavat, lattiat näyttävät kuluneilta ja pari ikkunaruutua on rikki. John käväisee ullakolla ja säikyttää karkuun pienen hiiren, joka näyttää tehneen pesänsä rauhalliseen nurkkaan. "Sinähän olet kuin Hiiri Hyyryläinen niissä naapurin rouvan sepittämissä tarinoissa!" John naurahtaa.


Alakertaan palatessaan John pistäytyy parvekkeella. Aurinko paistaa lämpimästi ja John riisuu takkinsa. Parvekkeelta näkee kauas: ruohoa, kukkia, omenapuita, kauempana kiemurtelee joki. John huokaisee onnellisena. "Kyllä Julian on tultava katsomaan tätä paikkaa!" hän miettii. "Kirjoitan hänelle heti kun pääsen takaisin kaupunkiin." Herra Adams ja Lucky saattelevat Johnia jonkin matkaa, miehet kättelevät ja John lupaa palata asiaan heti seuraavalla viikolla. Sydämessään hän tietää kyllä jo, että päätös on tehty. Hän haluaa tämän talon - siinä olisi juuri sopivasti tilaa Julialle ja lapsille. "Jos kunnostaisi vielä vanhan hevostallinkin... vaikka siideripanimoksi...?"