Naisten kesken

Laura on kaivanut käsityökorinsa esille ja asettunut mukavasti sohvalle neulomaan. Hänellä on tekeillä lämmin hartiahuivi vanhemmalle tyttärelleen Margaretille.  Anna puuhailee keittiössä ja päättää ottaa oman sukankutimensa esille, kunhan saa keittiön siistiksi ja petivaatteet vaihdettua. Lauran puikot suihkivat tasaista tahtia ja naisten suut porisevat kuin papupadat:

"Törmäsin naapurin nuoreen herraan eilen rappukäytävässä. Hän kiitteli kovasti hunajasta ja sanoi olevansa jo ihan täysin toipunut. Oli kuulemma ollut taas Amerikassa työmatkallakin." "Ai, mutta sehän hyvä että hän on jo kunnossa. Holborn Housen hunaja on kyllä erinomainen lääke monenlaisiin vaivoihin. Lapsetkin pitävät siitä keksien päällä tai lämpimään maitoon sekoitettuna. Meillä taitaa olla enää muutama purkki jäljellä, pyytäisitkö puutarhuri Robertsonia toimittamaan lisää?" "Voin pyytää – tai voin hakea itsekin, minullahan on ensi viikolla pari vapaapäivää, ja ajattelin silloin pistäytyä Holborn Housessa." "Tosiaan, olin aivan unohtanut. Minun tekisi kovasti mieli kutsua miesvainajani serkku Rolf puolisoineen vierailulle meille. Nuori Sofia-rouva varmasti mielellään tulisi kaupunkiin tekemään ostoksia, nyt kun heille on perheenlisäystäkin tulossa. Ehkä voisimme kutsua heidät teelle jonain viikonloppuna? Keittäisitkö Anna meillekin kupilliset teetä?" "Kyllä, rouva."

Laura ja Anna juovat teetä ja syövät leivoksia. Poppy-kissa kehrää Lauran helmoissa ja yrittää välillä tarttua kynsillään lankakeriin. 

"Anna, oletko alkanut viihtyä täällä paremmin?" "No enpä tiedä… en ehdi oikein tutustua keneenkään. Muutaman sanan olen jutellut toisten taloudenhoitajien ja kotiapulaisten kanssa heitä kaupassa tavatessani, mutta siinä oikeastaan kaikki." " Sama minullakin, kaipaan maaseudulle jääneitä ystäviäni. Tässä talossa asuviin ihmisiin olen törmännyt vain ohimennen. Alakerran vanha rouva vaikuttaa mukavalta, samoin seinänaapurimme herra Scott, mutta hän taitaa olla kovin kiireinen ja on paljon poissa asunnoltaan. Ei hän onneksi taida olla mitään juhlia järjestävää tyyppiä, toisin kuin aluksi pelkäsimme." " Mukavalta hän kyllä vaikuttaa, mutta olisittepa nähnyt missä kunnossa hänen asuntonsa oli!"

Juttelu keskeytyy, kun oveen koputetaan. Oven takana on John Scott kainalossaan keppihevonen! 

"Päivää, halusin tuoda tämän tyttärillenne tuliaisina viimeisimmältä Amerikan-matkaltani." John  ojentaa keppihepan iloisesti hihkuvalle Christinalle. "Voi kiitoksia, onpa se suloinen!" Laura kiittelee. "Olimme juuri juomassa teetä, liittyisittekö seuraamme, herra Scott?" "Kiitos paljon kutsusta, mutta nyt en ehdi valitettavasti ehdi jäädä teelle, työkiireet odottavat. Olen ajatellut lopettaa bisnesmiehen urani ja joudun vähän järjestelemään liikeasioitani. Mukavaa päivänjatkoa teille molemmille!"

John nyökkää kohteliaasti ja sulkee oven perässään. Laura katselee hymyillen Johnin perään ja alkaa hyräillä itsekseen. Anna on ihmeissään: noin hyväntuulisena hän ei ole emäntäänsä aikoihin nähnyt!

John on levittänyt asuntonsa lattialle karhuntaljan, joka on muisto Alaskaan suuntautuneelta metsästysretkeltä. 

John-parka!

Johnin kuume on jo hellittänyt, mutta hänen olonsa on edelleen heikko eikä sitkeä yskä tunnu menevän millään ohi. Pieni yksiö on sotkuinen monta päivää kestäneen sairastelun jäljiltä: lattioita peittävät pölykoirien lisäksi kirjat sekä postin Amerikasta tuomat sanoma- ja aikakauslehdet, joita John on sairaana ollessaan yrittänyt selailla pysyäkseen kärryillä pörssikurssien heilahtelusta ja muista Atlantin-takaisista talousnäkymistä.

 

John on juuri kirjoittamassa kirjettä kauppakumppanilleen, kun ovelta kuuluu napakka koputus. ”Päivää, herra – oletteko jo paremmassa kunnossa?” kysyy hymyilevä rouva. ”Olen lady Holbornin taloudenhoitaja Anna Mason tuosta teidän naapuristanne. Ajattelimme tuoda teille purkillisen hyvää inkiväärihunajaamme yskänlääkkeeksi.” ”Voi, onpa ystävällistä, kiitoksia! Käy toki peremmälle!” John avaa oven ja päästää Annan sisään. ”En minä taida ehtiä…” Anna vastustelee ja katselee vaivihkaa sotkuista asuntoa. ”Ei kun istu alas vaan, keitän sinulle kupin kahvia.” Anna vetäytyy takaisin ovelle ja kieltäytyy kohteliaasti. ”Pikaista paranemista teille, herra…?” ”Scott. John Scott.” John tulee puristamaan Annan kättä, ja Anna niiaa kohteliaasti. ”Hauska tutustua!”

Annan poistuttua John yrittää keskittyä työasioihinsa, mutta ajatukset harhailevat ja päätä alkaa särkeä. Johnin ajatukset kääntyvät Juliaan ja tämän Pariisista tulleeseen kirjeeseen. "Parfyymiostoksia… silkkiä ja satiinia… helmiä, koruja, kalliita voiteita… mitä ihmettä Julia oikein suunnittelee, jotkut juhlatko hänellä on taas mielessä? Vastahan  hän oli sisarensa kanssa huvittelemassa Villa Soleilin isäntäväen järjestämissä ylellisissä tanssiaisissa!"

John ei oikein tiedä, mitä ajattelisi nuoresta morsiamestaan. Hän oli juhlissa ehdottanut Julialle, että tämä voisi tulla käymään Lundia Lanella, mutta Julia oli poistunut paikalta niskojaan nakellen. Julian isä, Ted Gibson, on Johnin isän metsästyskavereita, ja John ja Juliakin ovat tunteneet toisensa iät ja ajat, joten heidän vuoden takainen kihlauksensa ei tullut kenellekään suurena yllätyksenä. John haluaisi nopeasti naimisiin ja omaan taloon asumaan, mutta Juliaa tuntuu maailman humu ja juhliminen kiinnostavan enemmän kuin arki, kodinhoito ja mahdolliset jaloissa pyörivät lapsukaiset. Hän on niin nuorikin vielä, kymmenen vuotta Johnia nuorempi. Lisäksi Julia ei ole vieläkään antanut anteeksi Johnin lyhyttä romanssia amerikkalaiskaunottaren kanssa, vaikka tapahtuneesta on puhuttu moneen kertaan ja John on hairahduksensa jälkeen käyttäytynyt moitteettomasti.

John istahtaa takaisin kirjoituskoneensa ääreen ja pian asunnon täyttää tasainen naputus. Kahvi jäähtyy kahvipannussa, hämärä laskeutuu vähitellen, lopulta John haukottelee väsyneenä ja päättää maistaa iltapalaksi Annan tuomaa inkiväärihunajaa paahtoleivän päällä. ”Mmmm… onpa tämä hyvää!”

Kirjeen sulle kirjoitan...

Pakkanen paukkuu Lundia Lanella, ja Laura tyttärineen on viettänyt paljon aikaa kotosalla neljän seinän sisällä. Tyttöjen tekisi mieli päästä luistelemaan, mutta luistimet jäivät muuttotohinoissa Holborn Houseen. "Pitäisi kirjoittaa veljelle ja pyytää, että hän lähettäisi jonkun tuomaan luistimet tänne kaupunkiin", tuumailee Laura. Tuumasta toimeen!

"Tytöt, nyt olisi iltapalan aika!" huhuilee Anna. Tänään on tarjolla teetä ja lähileipomon patonkia. "Äiti, kerrothan taas Hiiri Hyyryläisestä?" anelee Margaret. "No tietysti, saatte iltapalan jälkeen kuulla lisää Hiiri Hyyryläisen talvipuuhista", lupaa Laura. 

"Hiiri Hyyryläinen oli ahkera pieni hiiri. Illasta toiseen se istui lämpimän takkatulen ääressä neulomassa pikkuruisia töppösiä ja tumppuja itselleen sekä kymmenille sukulaisilleen. Viiksikarvat väristen se selvitteli solmuun menneitä lankakeriään ja kävi välillä kaatamassa lisää teetä kuppiinsa. "Hatsih!!" se pärskähti. "Tulisipa jo kevät!"

Iltasatuhetken jälkeen lapset ryhtyvät iltapuuhiin ja Laura päättää kaivaa pitkästä aikaa ompelukoneen esille. "Tytöt kasvavat vauhdilla, Margaret on taas venähtänyt monta senttiä", Laura huokaa. Seinän takaa kuuluu kova yskänpuuska, joka ei ota loppuakseen. "Onkohan naapurilla kaikki hyvin?" pohtii Anna kaataessaan lisää teetä Lauralle. "On yskinyt jo monta päivää. Onko meillä vielä Holborn Housen inkivääri-timjamihunajaa, voisin käydä viemässä purkillisen yskänlääkkeeksi", ehdottaa Anna emännälleen.

Lauran ja Annan pahat aavistukset osuivat oikeaan. John on ollut kovassa yskässä ja kuumeessa jo viikon päivät, eikä hänen mielialaansa ole yhtään kohentanut Julialta saapunut kirje. "Mitä ihmettä morsiameni on Ranskassa puuhaillut, luulin hänen olevan sisarensa luona seuraamassa Villa Rosen rakennustöitä?!" ihmettelee John kuumehoureidensa keskellä.